Kiitokseen on aihetta, miksi se silti aina unohtuu?

Tämän postauksen innoittajana toimii tekemisen puute ja hyvä musiikki. Tätä kysymystä pohdin paljonkin sairaalassa maatessani. Saatoin maata sängyssäni hereillä helposti yli puoleenyöhön miettien. Lääkehuuruissani en ehkä ajatellut asiaa, mutta lastenosastolle päästyäni ja aamulla kipuun herätessäni tuli kyllä mietittyä. Olin onnettomuudessa. Onnettomuudessa jossa olisi voinut käydä pahoin, todella pahoin. Tiesin selviäväni ja pääseväni pian kotiin. Mieleen nousi ne kaikki ihmiset, jotka lähtivät rakkaan harrastuksensa pariin, eivätkä ehkä koskaan päässeet kotiin. Tai ne, jotka pienen virheen vuoksi joutuivat miettiä tulevaisuutensa täysin uudelleen. Silti he jaksoivat kiittää selviämisetään, miksi siis minäkin en kiittäisi?

Arkistojen kätköistä muutamaa viikkoa ennen onnettomuutta.

Olen aina uskonut siihen, että jokaisella meillä on täällä tietty aika, johon emme voi vaikuttaa. Emme käytännössä voi tehdä vääriä valintoja, vaan jokainen tekemämme valinta on mietitty jossakin jo valmiiksi. En usko että kohtaloa voi huijata, jos jotain on tapahtuakseen, niin se tapahtukoon. Tämän oivallettuani ymmärsin sanonnan siitä, että jokainen päivä täytyy elää kuin viimeinen. Koskaan ei voi tietää mikä päivä jää viimeiseksi, tai milloin sanoo viimeiset sanat rakkaimmilleen.

Arkistojen kätköistä part.2

Rehtorimme sanoi tänään joulukirkossa sanat joita jäin miettimään. "Muista aina uuden ihmisen tavatessasi olla ystävällinen ja hymyillä. Älä sano pahaa sanaa, koska et voi tietää mitkä sanat ovat viimeisesi." Se oli mielestäni kauniisti sanottu ja täysin totta. Kun sen aina muistaiski. Sama juttu kiitoksen kanssa. Kiitettävää löytyy vaikka millä mitalla, ihan jokaiselta. Me ihmiset vain usein unohdamme, että meillä on jo paljon. Toiset kärsivät nälänhätää, ja ovat kiitollisia saatuan puhdasta vettä tai täyttävää ruokaa edes vähän. Me, joille puhdas vesi ja ruoka ovat arkipäivää, emme osaa kiittää niistä. Vaadimme kokoajan lisää olematta kiitollisia mistään. Miksi? Miksi emme kiitä siitä mitä meillä jo on? Olemme vain usein katkeria siitä, mitä meillä ei jo ole.

Lisää arkistojen kätköistä..

Minut on kasvatettu hyvin, josta kiitos kuuluu vanhemmilleni. Minulle on opetettu, ettei kaikkea voi saada ja joskus joutuu tekemään paljonkin töitä tahtomiensa asioiden eteen. On opetettu olemaan kiitollinen siitä mitä on jo saanut. Näin yhtäkkiseltään löydän paljonkin aiheita kiitokselle. Koti, puhdas vesi, jokapäiväinen ruoka, mahdollisuudet harrastuksiin, koulunkäynti, perhe, ystävät... Lista voisi jatkua vielä pitkään. Minulla on jo paljon, miksi en siis kiittäisi siitä kaikesta. Saan olla terve ja elää elämääni joka päivä täysillä. Minulla on oikeus esittää oma mielipiteeni asioihin ja tehdä omat valintani. Kaikki tämä on anasainnut suuren kiitoksen. Nämä ovat asioita, joista olisi hyvä muistaa olla kiitollinen joka päivä. Muistakaamme siis välillä unohtaa se katkeruus ja nauttia elämästä, meillä on siihen oikeus.

♥lla: Venla

Oman elämänsä pelkuri

Miten kamalaa onkaan pelätä jotain mitä niin kovasti rakastaa. Vielä kamalampaa on myöntää se itsellee, myöntää olevansa pelkuri. Se ei ole helppoa, se laittaa miettimään. Ihmismieli suojelee meitä tavalla, joka raastaa hermoja. Pelon voittaminen vaatii rohkeutta, voimaa ja suurta tahtoa. Se vaatii aikaa, töitä ja kyyneliä. Pelkoa ei koskaan voi voittaa antamalla periksi. Mutta kun sen vihdoin voittaa, ei sitä tunnetta kuvaa mikään. Elämä tuntuu palautuvan radalleen. Tuntuu hyvältä taas uskaltaa, onnistua ja hymyillä. Kaikki tuntuu menevän hyvin. Itseluottamus ja rohkeus on palannut ja olo on voittamattomampi kuin koskaan. Sitten...tarvitaan vain yksi epäonnistuminen tai loukkaantuminen romuttamaan kaikki.

Putosin syyslomalla, pahasti. Muistan että tipuin alaselkä edellä, pyörin maassa, jäin mahalleni ja sattui. Pysyin tajuissani ja sanoin itse että tarvitaan ambulanssi. Omilla jaloillani en olisi kentältä ylös noussut enää sen illan aikana. Mitään vakavampaa ei sattunut, kävelin itse ulos tk:sta kippulääkkeiden avulla. Lonkkani on edelleen kipeä, en pysty juosta, enkä nostaa jalkaani ilman kipua. Palasin hevosen selkään heti seuraavana päivänä, vaikka kipeää vielä tekikin. Kaikki tuntui muuten samalta kuin ennen. Eipä tunnu enää, pelko palasi.

otEn pelkää hevosia, mutta pelkään jotain tapahtuvan ollessani ratsailla. Pelkään putoavani jälleen. Hevosen ei tarvitse kuin säikähtää pienesti, ja voin samantien heittää hanskat tiskiin loppuratsastuksesta, en osaa rentoutua. Keho jännittyy odottamaan uutta säikähdystä ja kaikki keskittymiseni menee siihen. Nyt tarvitaan rohkeutta, periksiantamattomuutta ja voimaa, henkistä voimaa. Välillä se tuntuu niin vaikealta olla rohkea, kun itsesuojeluvaisto on noussut. Unelmista kuitenkin kuuluu pitää kiinni ja pelot kuuluu voittaa. Olen aina haaveillut kilpakentistä, rakastan kilpailemista. Enkä aio antaa periksi. Välillä pelko saa otteen, ja vaatii paljon päästä irti siitä otteesta, mutta uskon, että siinä onnistuu kun jaksaa yrittää. Ja aion kyllä yrittää, niin useasti kuin mahdollista. Aion saavuttaa unelmani, ne ovat kuitenkin sen arvoisia.

♥lla: Venla

Päivitystä+ mielipideteksti

Heippa! Edellisestä postauksesta on kulunut taas vaikka miten kauan aikaa. Aikani on kulunut lähinnä tallilla ja läksyjen parissa. Koulu syö taas voimia bloggaamisesta ja se jos joku harmittaa. Mulla on ollut jo reilun kuukauden ajan keskeneräinen teksti pelosta, mutten vieläkään ole saanut aikaiseksi kirjoittaa sitä valmiiksi. Ehkäpä joku päivä saan innostusta kirjoittaa senkin loppuun... Tätä postausta kirjoittelen koulussa. Äidinkielessä on tehtävänä kirjoittaa mielipideteksti ja innostuin kirjoittamaan hevosista liikenteessä. Ajattelin, että voisitte haluta myös lukea sen, joten tässä tämä pätkä, kertokaa toki mieleipiteenne! :)

Ratsukko liikenteessä, hidastaisitko sinä?

Olen maastolenkillä hevosellani ja joudun kulkemaan lyhyen matkan asfalttitien vierustaa. Liikenne tällä kyseisellä tiellä on pientä. Hevoseni on tottunut autoihin, eikä pelkää rauhallista vauhtia ohittavaa autoa. Pian näen edestäpäin lähestyvän punaisen BMW:n, jonka vauhti on korkea. Otan ohjat paremmin käteeni, ja nostan vasemman käteni ylös pyytääkseni autoilijaa hidastamaan. Vauhti näyttää vain kiihtyvän ja on arviolta 80km/h. Auto on jo lähellä ja huomaan hevoseni jännittyvän auton lähestyessä suurella vauhdilla. Hidastuspyyntöni ei selvästikään ole mennyt perille, ja keskitän ajatukseni siihen, että saan hevosen pidettyä tien reunassa. Samassa hetkessä auto vilahtaa ohitseni. Saan hevosen pidettyä käynnissä ja ehdin vielä katsomaan auton rekisterinumeron. Painan sen mieleeni.

Tälläiset tilanteet ovat yleisiä ratsukon ja auton kohdatessa liikenteessä. Ehkä toiset autoilijat eivät vain oikeasti tiedä miten ratsukko kuuluu ohittaa. Toiset osaavat kyllä hidastaa, jopa pysähtyä ja odottaa että ratsukko on päässyt turvallisesti ohi. Valitettavasti liikenteessä on myös näitä typeryksiä, yleensä nuorisoa, jotka vain ilkeyttään kiihdyttävät vauhtia nähdessään ratsukon. Ikävä kyllä, hevonen on saaliseläin ja säikähdettyään sen ensimmäinen ajatus on paeta. Liian usein ajatellaan, että jos ratsastaja on riittävän kokenut lähteäkseen maastoon, täytyy hänen myös hallita hevonen kaikissa tilanteissa. Totta, mutta mikäli pyydämme autoa hidastamaan selvällä käsimerkillä, on autoilijalla velvollisuus hidastaa.

  Tiedän, että kukaan ei varmaankaan halua ajaa hirvikolaria, ja nähdä 500kg painavaa hirveä autonsa konepellillä. Sama pätee hevoseen, mutta sen lisäksi että tuulilasiisi paiskautuisi 500-600kg painava hevonen, siihen tuli pahimmassa tapauksessa myös ihminen. En usko, että kukaan haluaa eteensä tälläistä tilannetta.

Kaipaisin kuitenkin lisää varoivaisuutta liikenteeseen ratsukon ja auton kohdatessa. Jokainen hevonen reagoi eritavalla autoihin ja muihin moottoriajoneuvoihin. Jotkut eivät välitä vaikka ajaisit kovaa vauhtia ohi, toiset taas vaativat sen, että auto pysähtyy ratsukon kohdatessa. Hyvä autoilija: Maltathan hetken ja hidastat vauhtiasi, kun ratsukko tulee vastaan. Se ei ole paljon pois sinun ajastasi, ja kiitokseksi saat varmasti ystävällisen hymyn ja hyvän kokemuksen niin ratsukolle, kuin itsellesikin.

Ongelmaan ei kuitenkaan auta se, että tämän annetaan jatkua. Ehkä oppisit jotain siitä, jos kerran näkisit hevosen konepellilläsi, mutta uskon sen kuitenkin olevan turhaa. Siihen ei kukaan meistä halua ryhtyä. Mielestäni autokouluissa pitäisi opettaa miten hevonen ohitetaan ja osana inssiä voisi olla ratsukon ohitus. Emme voi olettaa autoilijoiden tietävän ratsukon ohituksesta mitään, mikäli siitä ei koskaan puhuta. Autokouluihin siis myös ratsukot aiheeksi, näin meille jokaiselle suotaisiin turvallinen tapa liikkua liikenteessä.

Kuva googlesta.

//Palaan taas blogin pariin, kun löydän aikaa jostakin. Uutta nimeä blogille saa ehdotella, kun tuo talvikin on jo tulossa.. Näkemisiin!

Meidän tarina.

Heippa! Jaan teille nyt tarinan musta ja blogissa sillointällöin esiintyvästä tummasta, puolaisesta nelijalkaisesta, Kertusta. Aloin ratsastaa Kerttua 3.11.2014. Sitä ennen olin ollut kysyisellä tammalla pari kertaa tunnilla ja menettänyt sydämeni sille täysin. Kerttu teki joitakin tunteja, mutta lopulta olin itse ainoa, joka sitä ratsasti. Kertulla on selässä oletettavasti synnynnäinen vaiva, joka alkoi oireilla silloin kun tammalla kisattiin ja valmentauduttiin aktiivisesti esteillä. Lomailun jälkeen se siirtyi tekemään muutaman tunnin, ennenkuin sovittiin, että alan liikuttamaan sitä. Selkä meni talvipakkasilla pahemmaksi ja n.kuukauden ajan ratsastin Kerttua ilman satulaa, hevosen fiilisten mukaan. Jos ravi oli epäpuhdas, käveltiin. Teimme kaiken hevosen ehdoilla, varovasti päästen eteenpäin. Saatoin välillä saada viikon ajan vain kävellä, ja ottaa pari ravipätkää. En ole kertaakaan, pian yhdeksän kuukauden jälkeen ajatellut etten jaksaisi, tai että mua ei kiinnostaisi.

Marras-joulukuun vaihteessa.

Nyt kerron kuitenkin täysin hienostelematta kaikista näistä yhdeksästä kuukaudesta. Mä oon aina ollu ihminen, joka tekee mitä pyydetään, erityisesti eläinten eteen. Multa ei tarvinnu edes kysyä, että haluanko liikuttaa Kerttua. Se oli sanomattaki selvää. Olin valmis kestämään kaiken ja hoitamaan hevosen kuntoon. Ainoa tavoite tuolloin oli, että se vielä joskus liikkuisi puhtaasti. En ajattelut, että me oltais vielä joskus täs tilantees ku nyt. Ensimmäinen tunti. Käynnissä ja ravissa Kerttu haki muotoa ja tottakai se tuntu kivalta mennä sellasella hevosella. Laukassa en osannu istua yhtää. Se oli ihan kidutusta mun takamukselle. Kerttu on istunnalle herkkä, ja mun ei tarvinnu nojata ku milli liikaa eteenpäin ja hevosen pysähty. Tätä tapahtu alkuaikoina tosi paljo. Voin vaan kuvitella miltä meidän meno näytti muiden mielestä, eikä se kivaa ollut itsellekään. Silti joku tuossa tammassa sai mut kiinnostumaan. Se näytteli hampaitaan monet kerrat karsinas, ja oli muutenki rauhattoman olonen.

Ilman satulaa en meinannut aluksi pysyä selässä ollenkaan. Ravissa pomppi kamalasti ja tasapaino meinasi mennä. Laukassa istuminen oli ihan ok silloin ku tamma laukkas edes muutaman askeleen ilman vaihtoja. Se oli yks meidän ongelmista. Kerttu ehti yhden pitkän sivun aikana vaihtaa laukkaa lukemattomat kerrat. Ei auttanu ku istua kyydissä, ja jotenki onnistuin sielä aina pysymään. Kerttu myös pukitti usein. Tuosta ajasta ainakain tasapaino ja istunta kehittyi huikeesti. Tammikuussa saatiin vihdoin sopiva satula ja päästiin tekemään jotain kunnolla. Oli ihan mahtava fiilis aina, jos hevonen edes ravas pätkän ilman tahtirikkoja ja turhaa epäpuhtautta. Olin tallilla aina, lähes enemmän ku kotona. Tallista tuli mulle toinen koti. Me kasvatettiin luottamusta ja ystävyyttä Kertun kans. Hiljalleen askel muuttui puhtaammaksi ja tahtirikot vähenivät. Tunneilla harjoteltiin kokoamista ravissa ja se on parhaiten jääny mieleen. Se tunne, ku hevonen liikkuu puhtaasti, tanssien, itseään kooten sun alla. Sitä ei voi edes kuvailla. Tunti tunnilta kehitystä alkoi näkymään. Puomeja ei ylitetty yhtäkään koko aikana. Seuraavaksi tuli mun onnettomuus. Teholta herätessä, mieleen tuli ekana Kerttu. Kuka sen hoitaa, kuka sen liikuttaa, koska pääsen kattomaan sitä? Itketti. Olin tehny paljo töitä hevosen eteen, sitte putoon jonkun ihan turhan syyn takia ja seuraavaksi herään teholta käsi kantositees, pää kipeenä. Jaksoin kestää jokaisen verikokeen, jokaisen ikävän asian, ku mietin kotiinpääsyä ja sitä että pääsen vielä ratsastamaan.

Pääsin kotiin muutamien päivien kuluttua, olin kotona pari tuntia, kunnes totesin äitille et nyt pitää päästä kattomaan Kerttua. Ei mua mikää estäny, särkylääkettä kurkusta alas ja ajomatka tallille. Muistan miten äiti talutti mut talliin, ku en meinannu kunnolla omilla jaloillani pysyä pystys. Porkkana kädessä kävelin hymyillen talliin ja pystyn vieläki muistamaan ihmisten epäuskoset ilmeet. Siinä mä seisoin jaloillani, hymyillen ja kysyin et saanhan mennä kattomaan Kerttuaa. Jaksoin kävellä tarhalle asti, ja kyllä onnenkyyneleet valu silmistä siinä vaiheessa, ku näin kuraisen, hämmentyneen nelijalkaiseni. Aika kulu, ja mun piti vähintään viikon välein päästä tallille. Pari viikkoa onnettomuuden jälkeen talutin jo Kerttua talliin, toinen käsi kantositeessä ja harjailin sitä onnellisena helposti tunnin ajan. Kolme viikkoa onnettomuuden jälkeen sain hylätä kantositeen, ja voi sitä ilon määrää kun oli molemmat kädet käytös. Taisin jo neljän viikon jälkeen olla kaverin hepan selässä kävelemässä loppukäyntejä. Eka kerta Kertun seläs oli ihan unelmaa. Kävelin ja ravailin vaan, mutta pelkästään se teki mut jo ihan älyttömän onnelliseksi. Siitä alkoi taas meidän kehitys.

Viikko sen jälkeen kun sain luvan taas ratsastaa.

Kehitystä tapahtu hiljalleen ja vihdoin hevonen liikku puhtaasti ja oli jo siinä tilanteessa, että uskallettiin ylittää este. Puomeja Kerttu ei ollut kuulemma koskaan kunnolla mennyt, mutta kun jaksoin yrittää, niin nyt vihdoin ylittyy puomitkin. Esteitä hyppään vaan hyvin harvoin, mielenvirkistyksenä ja silloinkin vaan pari hyppyä. En halua riskeerata hevosen terveyttä, ja kun tuo koulupuolikin sujuu hyvin, niin pysytään siinä :) Hyvinä päivänä menee nimittäin jo Helpon A:n asioita, ja siitä voin olla jo todella, todella ylpeä. Tää aika on kehittäny mua ratsastajana paljon. Meitä ratsukkona vielä enemmän, ja meitä ystävinä eniten. Ei oo sanoin kuvailtavissa, eikä kahden käden sormin laskettavissa miten usein tää tamma on poistanu mun murheet, saanu mut hymyileen ja elämään vaan päivä kerrallaan. Toivotaan että yhteistä taivalta olisi vielä paljon edessäpäin. Nyt saatte paljon kuvia lähiajoilta! 

♥lla: Venla

Hyvän mielen blogihaaste

Heippa! Löysin Kaktun blogista tälläsen kivan haasteen ja päätin itsekin tehdä sen, näin masentavien sateiden keskellä. Piristää kummasti kun alkaa ajattelemaan niitä oikeasti positiivisia asioita, ja kirjoittaminen kun on se mun juttu, niin tätä postausta on kiva kirjottaa! :)

Tämän blogihaasteen tarkoituksena on miettiä asioita, jotka tuovat hymyn huulillesi, saavat sinut iloiseksi ja ennen kaikkea ovat sinulle tärkeitä. Kuka tahansa saa vapaasti osallistua haasteeseen ja halutessaan haastaa myös muita mukaan.

Nimeä 5 asiaa joista olet ollut kiitollinen tänään:

 1. Siitä miten nopeasti silmätipat auttoivat allergisiin oireisiin, en olisikkaa kestäny enää kauempaa sitä silmien kutinaa!

2. Sain pitkästä aikaa leivottua onnistuneesti mutakakun! 

3. Tehtiin hyvä, mieltä virkistävä maastolenkki Fionan kans.

4. Puunattiin Jaanan tinkeri, Micro ihan puhtaaksi ja selvitin jopa sen koko hännän! :)

5. Oli kaikin puolin hyvä päivä ja on kokoajan ollut tekemistä.

 

 Nimeä 5 asiaa, jotka olet tehnyt jonkun muun eteen viimeisen kuukauden aikana:

1. Vein yhtenä päivänä hyvälle ystävälleni suklaalevyn kiitoksena hänen avustaan omissa ongelmissa, oli ihan mahtavaa nähdä toisen ilahtunut ilme!

2. Äitin lähdettyä kauppaan eräs päivä, jäin kotiin ja päätin siivota. Siivosin tiskipöydän ja ruokapyödän ja katoin lautaset valmiiksi. 

3. En tiedä millaisena pidätte tätä asiaa, mutta oon hymyillyt lähes aina vastaantulijoille, on ihana nähdä miten onnelliseksi joku tulee pelkästään siitä että juuri sinä hymyilet hänelle!

4. Ratsastin ja hoidin eilen kaverini hevosen, kun hän ei itse ehtinyt. 

5. Neuvoin ystävällisesti erästä hukassa ollutta vanhempaa pariskuntaa, kun he halusit löytää autoliikkeeseen.

 

Nimeä 5 asiaa, jotka joku muu on tehnyt sinun eteesi viimeisen kuukauden aikana:

 1. Ihan ekana tulee mieleen se, että pääsin serkkuni luo ja sain ratsastella hänen hevosellaan, ja muutenkin pitää hauskaa. Kiitos tästä kuuluu kaikille messissä olleille! 

2. Pari hyvää ystävääni ovat jaksaneet kuunnella huoliani ja murheitani aina kun olen halunnut jostain puhua. 

3. Äiti antoi mulle eilen rahaa, kun jäin torikeskukseen shoppailemaan hänen lähtiessään käymään isovanhempieni luona.

4. Kaverit on tullu moikkaamaan aina kun oon kylälle päin eksyny.

5. Mulla on ihan huippuja tallikavereita, jotka on lupautunu kuvaamaan ja muuten vaan seuraksi tallille, ellei heillä ole ollut kiireitä :)!

Mainitse viisi asiaa, jotka saavutit viimeisen vuoden aikana:

1. Hyvät arvosanat todistukseen kaikista mutkista huolimatta.

2. Oon kehittyny ratsastuksessa ihan hirveesti viimesen vuoden aikana. Istunta on parantunut, oon oppinu paljo uusia juttuja ja päässy käymään kisoissaki.

3. Oon järjestäny aikaa kavereille, vaikka olisikin ollut ihan hirveesti kiireitä, tai olisi vaan halunnu levähtää.

4. Kaikki lukuisat suursiivoukset huoneessa, ei mitään mun lempipuuhaa mutta onpahan tehty!

5. Hyviä tuloksia loppuvuoden kisoista, treeni palkittiin ja se tuntu erittäin hyvältä! 

Mainitse kolme henkilöä, jotka ovat vaikuttaneet elämääsi eniten:

Vanhempani, jotka mahdollistavat harrastukseni, kuljettavat, ovat tukena ja mukana jokapäiväisessä elämässä. Parhaimmat ystäväni, jotka auttavat ja kuuntelevat, piristävät kun on huono päivä, pyytävät messiin kun on tylsää ja joiden kanssa on tullut koettua huikeita hetkiä. Valmentajani, joka jaksaa tsempata ja kannustaa mua eteenpäin ratsastuksessa, joka korjaa virheet ja jaksaa aina antaa positiivista palautetta. 

  Kerro elämäsi 5 parasta hetkeä:

1. Se, kun sain kuulla, että minut sponsoroitiin Nina Fagerströmin estevalmennukseen, vaikken edes hakenut sponsorointia ratsastusonnettomuuteni vuoksi. Se oli yks ikimuistosin hetki!

2. Jokanen ratsastuskerta. Ne on opettanu enemmän ku mikää.

3. Se, kun pääsin kuvaamaan ketunpoikasia ihan lähietäisyydeltä ja yksi niistä nuolaisi kättäni.

Ei näitä voi erikseen mainita vain viittä, kun näitä tulee kokoajan lisää.

  

Mihin kirjaan tai elokuvaan palaat aina kun kaipaat piristystä?

Rakastan kaikkia disneyn elokuvia ja aina piristystä kaivatessani saatankin katsoa jonkun niistä! :) 

 Mikä on ihaninta/kauneinta, mitä sinulle on sanottu? 

Varmaankin se, kun on kehuttu kirjoituksiani, tai sitä miten löydän aina oikeat sanat jokaiseen tilanteeseen. Myös kehut ulkonäöstä piristävät aina! :) 

 Millainen olisi sinun mielikuviesi täydellinen päivä?

Päivä jossa mukana olisivat parhaimmat ystäväni, hevosten kanssa touhuamista, naurua, hymyä, iloa, onnistumisia ja hauskanpitoa! :) 

  

Haastan mukaan kaikki jotka vähääkään kaipaavat piristystä, joilla on tylsää, tai jotka ihan muuten vain haluavat tämän tehdä! :)

♥lla: Venla 

Ahkera bloggaaja? Not.

Heipsun! Viime postauksesta onkin vierähtänyt hieman liikaa aikaa.. Kirjoittelen tänne kyllä, silloin kun on kirjoitettavaa, tai muuten innostus saada kirjoittaa. Nou hätä siis! Kuvapostausta yritin tehdä särkänniemestä, mutta kameraa en muistanut ottaa mukaan, joten ainoat kuvat ovat puhelinlaatua. Nyt kuitenkin on sateista säätä luvassa ihan kunnolla, ja aikaa on vaikka millä mitalla! Ajatuksena oli kirjoittaa pari mielipidepostausta muistiin, julkaistavaksi silloin kun ei ole aikaa jäädä kirjoittamaan. Tähän postaukseen kirjoitan nyt kuitenkin viimeaikojen kuulumiset, joten hevospainotteista tekstiä on luvassa! :)

Puolet kesälomasta on vierähtäny ihan siivillä! Tallilla on kulunu paljoki aikaa, kuten myös parissa valmennuksessa. Kylällä on pyöritty kavereiden kanssa, frisbeegolfia pelaten, piknikillä käyden, jätskiä syöden ja jutellen. Käväisin tuossa pienissä estekisoissakin kotitallilla. Menestystä ei tullut, mutta hauskaa oli senkin edestä! Hyppäsin tosiaan eräällä tuntihepalla 70/80cm. 70cm kuski oli ihan hukassa ja napattiin yks puomi mukaan ja kiellettiin sitte vielä radan loppupäässä. 80cm kiellettiin ulos nelosesteeltä. Syytä tälle ei oikein lopuksi edes löydetty, mutta mentiin sitten senkin esteen yli vielä kolmannella yrityksellä.

C: Nelli Peräkorpi

C: Nelli Peräkorpi

Myös Fionan kanssa ollaan alotettu treenaaminen ihan uudelta pohjalta. Ennen F kuskas mua ihan 6-0 paikasta toiseen enkä saanu hevoseen minkäänlaista tuntumaa. Nyt mitään sellaista ei kuitenkaan enää ole tapahtunut, ja hevonen kulkee avuilla. Päästiin jopa Kurikkaan hyppäämään valmennukseen pari viikkoa sitten ja F oli ihan super! Oma innostus on taas palautunut ja on vihdoin heppa jonka kans treenata jopa ihan tavoitteellisesti.

Myös Kertun kanssa ollaan edetty tosi paljo siitä, mikä oli alkutilanne. Ennen epäpuhdas hevonen, kulkee nyt täysin puhtaasti joka askellajissa. Tästä kuitenkin kirjoitan oman postauksen jossakin vaiheessa.

♥lla: Venla

Aloituspostaus!

Heippa! Tätä blogia aloittelee kirjoittamaan 14-vuotias tyttö Kauhajoelta, Etelä-Pohjanmaalta. Harrastuksistani rakkaimpana on ratsastus ja muut hevostouhut. Hyvänä kakkosena tulee kaikenlainen liikunta ja kolmosena vielä valokuvaus. Toivotaan että tästä bloggaamisestakin saan uudelleen otteen ja sekin jatkuisi vielä kesän yli! :) Olen siis kirjoittanut blogia ennemminkin, mutta lopetin sen noin vuosi sitten. Innostusta ei silloin ollut ja kirjoitustyylikin niin kauhea, etten ihmettele ettei lukijoitakaan kummemmin ollut. Blogissa tulette näkemään paljon hyvänlaatuisia kuvia (ehkä jopa vlogeja jossain vaiheessa), erilaisia tekstejä hevosista mielipiteisiin ja oman elämäni polkuja pohtivia postauksia. Pyrin kirjoittamaan blogia niin, että se olisi mielenkiintoinen seurata, ja että sieltä löytyisi luettavaa myös -ei hevosihmisille. Kerron seuraavaksi hieman itsestäni:

Olen siis tosiaan syksyllä kahdeksannen luokan aloittava hevostyttö. Luonteeltani olen sosiaalinen, positiivinen, ystävällinen ja eläinrakas. Minuun on helppo tutustua ja pyrin olemaan ystävällinen kaikille. Yritän ajatella asiat aina positiivisella tavalla, etsien niistä ensin hyvät puolet, ja keskittyen sitten vasta mahdollisiin negatiivisiin puoliin. Eläimiä olen rakastanut ihan pikkutytöstä asti, johtuu ehkä siitä että meillä on aina ollut kotona koiria ja hevosia.. Olen myös hyvin itsepäinen ja päättäväinen sille päälle sattuessani. Jos päätän tehdä 10km lenkin, teen sen vaikka jalat paketissa. Voitte myös varmasti harrastuksistani päätellä että olen liikunnallinen, kesäisin kuljen pyörällä tallille ja kylälle mikäli sinne täytyy päästä, eli harvase päivä..:D Tallityöt kuuluvat jokaiseen päivääni ja lisäksi yritän lenkkeillä aina kun siihen on aikaa. Ratsastusta olen harrastanut aktiivisesti nyt n.6 vuotta, joista 4 vuotta ratsastuskoulussa. Olen kuitenkin neljävuotiaasta ratsastellut satunnaisesti, kunnes löytyi enemmän intoa ja tästä tuli se "mun juttu". Kilpailen tällä hetkellä harvemmin, ja silloinkin vain 1-tasolla. Olen hevosesta riippuen koulu-, sekä esteratsastaja. Hyvän hevosen kanssa esteet ovat ihan kiva juttu ja lähinnä niitä olen kisannutkin. Tämänhetkisen liikutushevoseni kanssa kuitenkin selkävaivan vuoksi mennään vain koulua, satunnaisia puomitreenejä luukunottamatta. Tavoitteeni ratsastajana on vain kehittyä niin pitkälle kuin siihen on mahdollisuus. Silmät ovat siis täysin avoinna kaikille mahdollisuuksille, niin oman kuin muiden hevosten kanssa.

Pidän pitkien, milloin mitäkin asiaa pohtivien tekstien kirjoittamisesta. Kirjoitan myös sanoituksia hyvin satunnaisesti ja laulan mielenvirkistykseksi. Tännekin tulen kirjoittamaan milloin mitäkin, yksi lempisanontani ja elämänohjeeni on: "Elämä on kuin shakkilauta, jokainen päivä on yksi siirto. En tiedä montako siirtoa minulla on jäljellä, tavoitteeni on vain voittaa peli ja lauta on maailmani. Minä päätän itse miten teen siirtoni ja nautin jokaisesta uudesta siirrosta täysillä." Pyrin elämään hetkessä, miettimättä turhaan huomista. Nyt kuitenkin talli kutsuu jälleen, ja huomisen Tampereen reissusta saatte kuvapostauksen, että pääsette hieman fiilikseen mukaan! :) Tervetuloa siis seurailemaan blogiani, alta saat hieman esimakua kuvista!

Oma hevoseni, Scarlet's Fiona.

Liikutushevoseni, Fleur Van Rossemhof "Kerttu".

 

♥lla:Venla