Kiitokseen on aihetta, miksi se silti aina unohtuu?

Tämän postauksen innoittajana toimii tekemisen puute ja hyvä musiikki. Tätä kysymystä pohdin paljonkin sairaalassa maatessani. Saatoin maata sängyssäni hereillä helposti yli puoleenyöhön miettien. Lääkehuuruissani en ehkä ajatellut asiaa, mutta lastenosastolle päästyäni ja aamulla kipuun herätessäni tuli kyllä mietittyä. Olin onnettomuudessa. Onnettomuudessa jossa olisi voinut käydä pahoin, todella pahoin. Tiesin selviäväni ja pääseväni pian kotiin. Mieleen nousi ne kaikki ihmiset, jotka lähtivät rakkaan harrastuksensa pariin, eivätkä ehkä koskaan päässeet kotiin. Tai ne, jotka pienen virheen vuoksi joutuivat miettiä tulevaisuutensa täysin uudelleen. Silti he jaksoivat kiittää selviämisetään, miksi siis minäkin en kiittäisi?

Arkistojen kätköistä muutamaa viikkoa ennen onnettomuutta.

Olen aina uskonut siihen, että jokaisella meillä on täällä tietty aika, johon emme voi vaikuttaa. Emme käytännössä voi tehdä vääriä valintoja, vaan jokainen tekemämme valinta on mietitty jossakin jo valmiiksi. En usko että kohtaloa voi huijata, jos jotain on tapahtuakseen, niin se tapahtukoon. Tämän oivallettuani ymmärsin sanonnan siitä, että jokainen päivä täytyy elää kuin viimeinen. Koskaan ei voi tietää mikä päivä jää viimeiseksi, tai milloin sanoo viimeiset sanat rakkaimmilleen.

Arkistojen kätköistä part.2

Rehtorimme sanoi tänään joulukirkossa sanat joita jäin miettimään. "Muista aina uuden ihmisen tavatessasi olla ystävällinen ja hymyillä. Älä sano pahaa sanaa, koska et voi tietää mitkä sanat ovat viimeisesi." Se oli mielestäni kauniisti sanottu ja täysin totta. Kun sen aina muistaiski. Sama juttu kiitoksen kanssa. Kiitettävää löytyy vaikka millä mitalla, ihan jokaiselta. Me ihmiset vain usein unohdamme, että meillä on jo paljon. Toiset kärsivät nälänhätää, ja ovat kiitollisia saatuan puhdasta vettä tai täyttävää ruokaa edes vähän. Me, joille puhdas vesi ja ruoka ovat arkipäivää, emme osaa kiittää niistä. Vaadimme kokoajan lisää olematta kiitollisia mistään. Miksi? Miksi emme kiitä siitä mitä meillä jo on? Olemme vain usein katkeria siitä, mitä meillä ei jo ole.

Lisää arkistojen kätköistä..

Minut on kasvatettu hyvin, josta kiitos kuuluu vanhemmilleni. Minulle on opetettu, ettei kaikkea voi saada ja joskus joutuu tekemään paljonkin töitä tahtomiensa asioiden eteen. On opetettu olemaan kiitollinen siitä mitä on jo saanut. Näin yhtäkkiseltään löydän paljonkin aiheita kiitokselle. Koti, puhdas vesi, jokapäiväinen ruoka, mahdollisuudet harrastuksiin, koulunkäynti, perhe, ystävät... Lista voisi jatkua vielä pitkään. Minulla on jo paljon, miksi en siis kiittäisi siitä kaikesta. Saan olla terve ja elää elämääni joka päivä täysillä. Minulla on oikeus esittää oma mielipiteeni asioihin ja tehdä omat valintani. Kaikki tämä on anasainnut suuren kiitoksen. Nämä ovat asioita, joista olisi hyvä muistaa olla kiitollinen joka päivä. Muistakaamme siis välillä unohtaa se katkeruus ja nauttia elämästä, meillä on siihen oikeus.

♥lla: Venla