Oman elämänsä pelkuri

Miten kamalaa onkaan pelätä jotain mitä niin kovasti rakastaa. Vielä kamalampaa on myöntää se itsellee, myöntää olevansa pelkuri. Se ei ole helppoa, se laittaa miettimään. Ihmismieli suojelee meitä tavalla, joka raastaa hermoja. Pelon voittaminen vaatii rohkeutta, voimaa ja suurta tahtoa. Se vaatii aikaa, töitä ja kyyneliä. Pelkoa ei koskaan voi voittaa antamalla periksi. Mutta kun sen vihdoin voittaa, ei sitä tunnetta kuvaa mikään. Elämä tuntuu palautuvan radalleen. Tuntuu hyvältä taas uskaltaa, onnistua ja hymyillä. Kaikki tuntuu menevän hyvin. Itseluottamus ja rohkeus on palannut ja olo on voittamattomampi kuin koskaan. Sitten...tarvitaan vain yksi epäonnistuminen tai loukkaantuminen romuttamaan kaikki.

Putosin syyslomalla, pahasti. Muistan että tipuin alaselkä edellä, pyörin maassa, jäin mahalleni ja sattui. Pysyin tajuissani ja sanoin itse että tarvitaan ambulanssi. Omilla jaloillani en olisi kentältä ylös noussut enää sen illan aikana. Mitään vakavampaa ei sattunut, kävelin itse ulos tk:sta kippulääkkeiden avulla. Lonkkani on edelleen kipeä, en pysty juosta, enkä nostaa jalkaani ilman kipua. Palasin hevosen selkään heti seuraavana päivänä, vaikka kipeää vielä tekikin. Kaikki tuntui muuten samalta kuin ennen. Eipä tunnu enää, pelko palasi.

otEn pelkää hevosia, mutta pelkään jotain tapahtuvan ollessani ratsailla. Pelkään putoavani jälleen. Hevosen ei tarvitse kuin säikähtää pienesti, ja voin samantien heittää hanskat tiskiin loppuratsastuksesta, en osaa rentoutua. Keho jännittyy odottamaan uutta säikähdystä ja kaikki keskittymiseni menee siihen. Nyt tarvitaan rohkeutta, periksiantamattomuutta ja voimaa, henkistä voimaa. Välillä se tuntuu niin vaikealta olla rohkea, kun itsesuojeluvaisto on noussut. Unelmista kuitenkin kuuluu pitää kiinni ja pelot kuuluu voittaa. Olen aina haaveillut kilpakentistä, rakastan kilpailemista. Enkä aio antaa periksi. Välillä pelko saa otteen, ja vaatii paljon päästä irti siitä otteesta, mutta uskon, että siinä onnistuu kun jaksaa yrittää. Ja aion kyllä yrittää, niin useasti kuin mahdollista. Aion saavuttaa unelmani, ne ovat kuitenkin sen arvoisia.

♥lla: Venla

Päivitystä+ mielipideteksti

Heippa! Edellisestä postauksesta on kulunut taas vaikka miten kauan aikaa. Aikani on kulunut lähinnä tallilla ja läksyjen parissa. Koulu syö taas voimia bloggaamisesta ja se jos joku harmittaa. Mulla on ollut jo reilun kuukauden ajan keskeneräinen teksti pelosta, mutten vieläkään ole saanut aikaiseksi kirjoittaa sitä valmiiksi. Ehkäpä joku päivä saan innostusta kirjoittaa senkin loppuun... Tätä postausta kirjoittelen koulussa. Äidinkielessä on tehtävänä kirjoittaa mielipideteksti ja innostuin kirjoittamaan hevosista liikenteessä. Ajattelin, että voisitte haluta myös lukea sen, joten tässä tämä pätkä, kertokaa toki mieleipiteenne! :)

Ratsukko liikenteessä, hidastaisitko sinä?

Olen maastolenkillä hevosellani ja joudun kulkemaan lyhyen matkan asfalttitien vierustaa. Liikenne tällä kyseisellä tiellä on pientä. Hevoseni on tottunut autoihin, eikä pelkää rauhallista vauhtia ohittavaa autoa. Pian näen edestäpäin lähestyvän punaisen BMW:n, jonka vauhti on korkea. Otan ohjat paremmin käteeni, ja nostan vasemman käteni ylös pyytääkseni autoilijaa hidastamaan. Vauhti näyttää vain kiihtyvän ja on arviolta 80km/h. Auto on jo lähellä ja huomaan hevoseni jännittyvän auton lähestyessä suurella vauhdilla. Hidastuspyyntöni ei selvästikään ole mennyt perille, ja keskitän ajatukseni siihen, että saan hevosen pidettyä tien reunassa. Samassa hetkessä auto vilahtaa ohitseni. Saan hevosen pidettyä käynnissä ja ehdin vielä katsomaan auton rekisterinumeron. Painan sen mieleeni.

Tälläiset tilanteet ovat yleisiä ratsukon ja auton kohdatessa liikenteessä. Ehkä toiset autoilijat eivät vain oikeasti tiedä miten ratsukko kuuluu ohittaa. Toiset osaavat kyllä hidastaa, jopa pysähtyä ja odottaa että ratsukko on päässyt turvallisesti ohi. Valitettavasti liikenteessä on myös näitä typeryksiä, yleensä nuorisoa, jotka vain ilkeyttään kiihdyttävät vauhtia nähdessään ratsukon. Ikävä kyllä, hevonen on saaliseläin ja säikähdettyään sen ensimmäinen ajatus on paeta. Liian usein ajatellaan, että jos ratsastaja on riittävän kokenut lähteäkseen maastoon, täytyy hänen myös hallita hevonen kaikissa tilanteissa. Totta, mutta mikäli pyydämme autoa hidastamaan selvällä käsimerkillä, on autoilijalla velvollisuus hidastaa.

  Tiedän, että kukaan ei varmaankaan halua ajaa hirvikolaria, ja nähdä 500kg painavaa hirveä autonsa konepellillä. Sama pätee hevoseen, mutta sen lisäksi että tuulilasiisi paiskautuisi 500-600kg painava hevonen, siihen tuli pahimmassa tapauksessa myös ihminen. En usko, että kukaan haluaa eteensä tälläistä tilannetta.

Kaipaisin kuitenkin lisää varoivaisuutta liikenteeseen ratsukon ja auton kohdatessa. Jokainen hevonen reagoi eritavalla autoihin ja muihin moottoriajoneuvoihin. Jotkut eivät välitä vaikka ajaisit kovaa vauhtia ohi, toiset taas vaativat sen, että auto pysähtyy ratsukon kohdatessa. Hyvä autoilija: Maltathan hetken ja hidastat vauhtiasi, kun ratsukko tulee vastaan. Se ei ole paljon pois sinun ajastasi, ja kiitokseksi saat varmasti ystävällisen hymyn ja hyvän kokemuksen niin ratsukolle, kuin itsellesikin.

Ongelmaan ei kuitenkaan auta se, että tämän annetaan jatkua. Ehkä oppisit jotain siitä, jos kerran näkisit hevosen konepellilläsi, mutta uskon sen kuitenkin olevan turhaa. Siihen ei kukaan meistä halua ryhtyä. Mielestäni autokouluissa pitäisi opettaa miten hevonen ohitetaan ja osana inssiä voisi olla ratsukon ohitus. Emme voi olettaa autoilijoiden tietävän ratsukon ohituksesta mitään, mikäli siitä ei koskaan puhuta. Autokouluihin siis myös ratsukot aiheeksi, näin meille jokaiselle suotaisiin turvallinen tapa liikkua liikenteessä.

Kuva googlesta.

//Palaan taas blogin pariin, kun löydän aikaa jostakin. Uutta nimeä blogille saa ehdotella, kun tuo talvikin on jo tulossa.. Näkemisiin!